Henrietta Soininen: VIERAS MAA – valokuvanäyttely 2.7- 30.7.2015

Henrietta Soininen:

VIERAS MAA
Kuvia Chilestä Martin Kulttuuriolohuoneen galleriassa 2.7-30.7.2015

Avajaiset To 2.7  klo.17.00

flayer

”Viimeiset kolme ja puoli vuotta olen opiskellut Santiagossa, Chilen viiden miljoonan asukkaan pääkaupungissa, valokuvataiteen kandidaatiksi. Pikku hiljaa olen tullut tutummaksi tämän aivan erilaisen maan ja kulttuurin kanssa. Monissa valokuvaprojekteissani toistuu sama ulkopuolisen tarkkaileva katse, tietynlainen objektiivisuus. Minua kiinnostavat ajankohtaiset ilmiöt ja asiat, jotka ovat synnyinmaassani Suomessa aivan toisin.

Olen ulkopuolisuudestani huolimatta yrittänyt päästä lähelle erilaisia ihmisiä ja heidän kohtaloitaan, vaikka välillä itsestäni tuntuukin, että olen vasta raapaissut pintaa. Koostin tämän näyttelyn ajatellen suomalaista yleisöä ja niitä asioita, joita ei matkaesitteitä selatessa vieraasta maasta näe. Sarjassa on mukana valokuvia opiskelijamielenosoituksista, jalkapallo-otteluista ja vankilasta. Lisäksi olen kuvannut teiniäitejä, jotka valtiontukien puutteessa asuvat vanhempiensa luona ja perustavat pienen perheensä lapsuudenhuoneeseensa.

Opiskelijamellakoissa poliisi käyttää poikkeuksetta liiallista väkivaltaa, kyynelkaasua sekä kovalla paineella suihkutettua vettä, joka saa kenet tahansa nurin ja verille. Muutamat kasvonsa peittävät nuoret viskovat haarniskoitunutta virkavaltaa kivillä ja molotov-pommeilla. Monet opiskelijat ja poliisit ovat loukkaantuneet ja muutamat jopa kuolleet mellakoiden aikana.
Kuvasin myös miesvankilassa, missä vangit nukkuvat kymmenen hengen huoneissa, käyttävät omia vaatteitaan ja kännyköitään sekä kuljettavat poikkeuksetta veistä housunpielessä. Kurssitoverini järjestävät säännöllisesti työpajoja lähinnä ryöstelystä kiinni jääneille vangeille siitä huolimatta, että erään vierailun yhteydessä vangit kävivät toistensa kimppuun ja puukottivat kaksi vankitoveriaan hengiltä. Vankilan pihalla on puisia sänkyjä, jotka ovat puolisoiden vierailuja varten. Niiden ympärille ripustetaan pyyhkeitä ja lakanoita yksityisyyden turvaamiseksi.

Tämän vuoden Etelä-Amerikan jalkapalloturnaus on Chilessä parhaillaan käynnissä. Turnauksen aikana litteiden televisioiden hinnat laskevat kaupoissa ja jokaisen ottelun jälkeen kadut täyttyvät juhlivista ihmisistä. Autojen torvia tuutataan, paperisilppua heitetään ilmaan ja liikennevaloissa roikutaan. Jalkapallo on kuin toinen uskonto lähes kaikissa Etelä-Amerikan maissa, eikä Chile ole poikkeus. Sitä on halpa ja helppo harrastaa, joten se on kaikkien ulottuvissa.

Toisin kuin Suomessa katolilaisessa Chilessä abortti on laiton, ehkäisypillerit kalliita ja seksivalistus vähäistä. Ei-toivottuja raskauksia on paljon ja valtion tukia lähes olemattoman vähän. Nuoret äidit jäävätkin yleensä asumaan vanhempiensa luokse ja isovanhemmat voivat näin puuttua lastenlastensa kasvatukseen liiankin paljon. Tapaamieni teiniäitien suurin toive on päästä muuttamaan omilleen tuoreen perheensä kanssa.”

Tervetuloa!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s