Avainsana-arkisto: kahvila

KIRJAvaa -puistotapahtuma

Kirjavaa julisteJo perinteeksi muodostunut koko perheen festivaali Martinkentällä Kulttuuriolohuoneen edustalla.

 Runokohtauksia on työryhmähanke, jonka aikana turkulaiset runoilijat ovat kääntäneet eri kielillä kirjoittavien runoilijoiden tekstejä suomeksi – osaamatta käännettäviä kieliä.

Klo 13. Abdi Abshir Dhoore (somali) ja Chiman Karim (kurdi)

Klo 15. Sadik Al-Husseini (arabia) ja Shahla Ezadi (persia)

Klo 14 Sheliak, etno-folkkia.

Klo 16 Ovipuhelin, akustista ja fiiliksentäyteistä uutta musiikkia.

Lisäksi poistokirjoja, kirpputori ja aurinkoinen ulkokahvila. Puistossa myös Pop up -pajailua klo 12– 15. Tule tekemään kirjasta laukku, puutarhaveistoksia ja retrokoruja. Materiaalit paikan päällä. 

Tervetuloa!

Martin Unelmatarha talviunille 19.10.2013

unelmatarha_pakkaset_muoksweb

Lauantaina 19.10. klo 13 laitetaan
Martin Unelmatarha talvipakettiin.

Kaupunkiviljelyn kesä on ohi. Martin Unelmatarhan aktiivit ja muut kiinnostuneet kokoontuvat Urheilupuistossa viime kesäisillä tiluksilla, laitetaan paikka siistiksi, arvioidaan tuloksia ja sen jälkeen siirrytään Martin Kulttuuriolohuoneelle noin klo 14 kahvikupposen ääreen jatkamaan arviointia, suunnittelemaan tulevaa. Tule mukaan!

Sunnuntaibrunssit syksyllä 2013

kukkaiset

Sunnuntaisin Martin Kulttuuriolohuoneella tarjoillaan
edullinen ja herkullinen brunssi.

Ateria sisältää lautasen täydeltä kananmunaa ja kasviksia, lasillisen mehua, leipää sekä kahvin taikka teen ja leivonnaisen.

Brunssi tarjoillaan joka sunnuntai klo 12–14.30 tai niin kauan kuin tarjottavaa riittää.
Hinta 6€. Tarjous on voimassa syyskuusta 2013 alkaen toistaiseksi.

Martissa ei siis tarvitse sunnuntaina tehdä itse aamiastakaan. Tervetuloa!

Sunnuntaibrunssit on ohi vuodelta 2013 Brunssit tarjoillaan jatkossa lauantaisin klo 12–14.

Kahvilakonsertti ja sunnuntaibrunssi 25.8.2013

ILLUSION

Kahvilakonsertissa sunnuntaina 25.8. klo 15–16 estradilla

ILLUSION

joka on viisihenkinen tyttöbändi Ilmarisista. Tytöt ovat soittaneet yhdessä muutaman vuoden, lähinnä kevyempää cover-musiikkia. Vaikka varsinaisesti soittolistalla onkin bändimusiikkia, esiintyy Illusion toisinaan myös akustisesti.

Herkullinen viiden euron sunnuntaibrunssi

puolestaan tarjoillaan klo 12–14.30 – siis vähän ennen esityksen alkua. Ateria sisältää kananmunaa ja kasviksia, tuoremehun, kahvin/teen ja leivonnaisen. Lisäksi olohuoneella on tarjolla kahvia, teetä ja leivonnaisia pikkurahalla.

Kahvilakonsertissa Jorma Elenius 4.8.2013

Martin Kulttuuriolohuone

Martin Kulttuuriolohuoneen viikottaiset, tunnelmalliset, kiitostakin keränneet kahvilakonsertit jatkuvat nyt sunnuntaisin klo 15–16.

Jorma Elenius

soittaa vapaa-ajan musiikkia sunnuntaina 4.8.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Kahvilassa myynnissä kahvia, teetä, mehua ja leivonnaisia pikkurahalla.

Tervetuloa viihtymään!

Kahvilakonsertissa 13.7.2013 Elliina

elliina

Martin Kulttuuriolohuoneella konsertoidaan taas lauantaina 13.7. jolloin

Elliina

soittaa akustisesti kitaran kanssa kehtolauluja, vanhoja perinteisiä, omia, lainattuja, tuudittaa lasta tuonelaan.

Kahvilastamme löydät kahvia, teetä, mehua ja leivonnaisia pikkurahalla.

Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Kahvilakonsertti 15.6.2013

YTM

Kahvilakonsertissa lauantaina 15.6.2013 klo 14.00 Martin Kulttuuriolohuoneella

Yhden miehen tungos

Luvassa runoja, lauluja ja tarinoita hyvän maun tältä ja tuolta puolen.
Kitaran ja lyömäsoitinten säestämänä. Tullos paikalle ja tuo tungoksesikin.

Konsertissa myynnissä kahvia, teetä ja leivonnaisia pikkurahalla. Vapaa pääsy.